Maaseudun tulevaisuuden tekijä 2015 -kilpailussa on haussa Suomen innovatiivisin maaseudun kehittäjä. Kilpailun tarkoituksena on osoittaa, että Suomen taloudellisen nousun eväitä löytyy maaseudulta.

Haemme siis yritystä tai yksityishenkilöä, joka on oman alansa edelläkävijä ja luo uutta. Kilpailuun voi osallistua niin perinteisen maa- ja metsätalouden kuin alan tuoreimpien innovaatioiden saralta. Osallistua voi siis yhtä hyvin bioenergian pioneeri siinä missä koneyrittämisen konkari.

Kilpailuaika on 1.7.–15.9.2015. Nuorkauppakamarin jäsenistö ja yhteistyökumppaneista koostuva esiraati valitsevat syyskuussa viisi parasta kilpailijaa finaaliin. Voittajan päättää finaalin tuomari, joka on tänä vuonna kansanedustaja, eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen.

Voittajalle  luovutetaan Anu Pentikin suunnittelema uniikki taidelautanen ja 2000 euron arvoinen lahjakortti yhdessä voittajan kanssa valittuun kohteeseen, joka tukee voittajan liiketoiminnan kehittämistä.

Kilpailun järjestää Jyväskylän Nuorkauppakamari ry, ja sen suojelijana toimii Maaseudun Tulevaisuus -lehti.

Lisää kilpailusta osoitteessa: http://maaseuduntulevaisuudentekija.fi/

Lisätietoja antaa myös:
Anu Huhtala
puheenjohtaja PRES 2015
Keurusselän Nuorkauppakamari
e-mail: anu.huhtala(at)gmail.com
gsm. 040 962 8413